sunnuntai, tammikuu 25, 2009

Tammikuun tarinat

Vuosi alkanut niin rauhallisesti, ettei ole ollut blogiinkaan päiviteltävää =)

Pientä haavan poikaa tuli etujalan polkuanturaan, repalehaava jossa vielä syvä pistohaava kaupan päälle, ärsyttävän pitkäaikainen vaiva. Kapua alkaa jo pikkuhiljaa nyppiä pelkät remmikävelyt ;) Nyt ollaan päästetty hetkeksi juoksentelemaan vapaana, kun ne töppöset ei tahdo pitkään tuon vauhdissa pysyä mukana, eikä ilmankaan vielä uskalla olla =(

Väsy ollaankin saatu sitten aivojumpalla, milloin mitäkin. Nyt ollaan opeteltu puhumaan ja rauhoittumista. Samalla tietenkin pidetty yllä peruskoulutusta.
Uutena lisänä otin mukaan harjoituspäiväkirjan, ihan kunnollisen =) (pysyn paremmin mukana mitä on tehnyt ja mihin vaiheeseen päästy) ja sekunttikellon =) Kapun tehokas yksittäinen harjoitus kun voi olla vain maksimissaan puolentoista minuutin pituinen, sen jälkeen loppuu ajatus siitä mitä oltiin tekemässä. Eli minuutin pituisia harjoituksia on sit monta pitkin päivää =) Ei pääse ainakaan pitkästymään =D


Kuva Kapun "koulutus"-kansiosta =)


Lauantaina käytiin pitkästä aikaa uimassa, kun jalan haavakin näytti menneen kiinni. Ei tarvitse enää niin kauheasti varjella. Nyt kun menisi vielä se "repale" kiinni =) Sit päästään taas normaali rytmiin.



Kosketuskeppi on hyvä apu tässä, kun uidaan allasta ympäri.
Ei yritä nousta aina päädystä =D
vaan seuraa silmä kovana missä se iki ihana "nuppi" menee =))




Sunnuntain agiharkat. Teemana rauhallisena tekeminen ja kepit.



Alkuneuvottelut pelisäännöistä


Putki on NIIN mahtava =)


"Keppitreeniä"


JEE!!! EKAA KERTAA KOKO KEPPIRIVI LÄPI!
Riitti et liikutin kättä keppien tahtiin =D ja palkka vasta
lopussa =) MAHTAVAA!
(vauhti oli kyl aikas rauhallinen, mut voidaan lisätä tempoa
Kun on selkeästi älynnyt mitä niillä kepeillä tehdään)
SIISTII!!!

UPEETA MAHTAVAA!



Ansaitut päiväunet.....