Huhtikuu meni tapahtumarikkaasti. Saatiin muutamia hyvin onnistuneita lintutilanteita ja niiden innoittamana on nyt sitten ilmoittauduttu muutamiin metsäkokeisiin... (tais tää tyttö lähteä soitellen sotaan....)
Kurppa on piikissä...Kevään hurjin tapahtuma oli kun Kapu tippui jäihin. Uba tippui myös pelastaessaan Kapua.. Onneksi kaikki päätyi onnellisesti, ei kummallekaan jäänyt kammoa vettä kohtaan =)
Uimamaisterit
Agility- ja flyballtreenit on alkanut myös. Alkuun oli tarkoitus, et olisimme käynyt mölli-kisoissa tänä kevään aikana, mut suunnitelmiin tuli muutos ensimmäisten treenien jälkeen.
Kapu kävi niin kierroksilla kentällä, ettei treenin aikana kestänyt juurikaan häiriötekijöitä. Siispä suunnitelmiin muutos ja nyt harjoitellaan keskittymistä ja työmoraalia kosketuskepin avulla. Tuntuu hölmöltä, kun muut treenaa ratoja, me treenataan kosketuksia... Mut harjoittelu tekee mestarin =), heti ekan treenin jälkeen oli muutosta havaittavissa =D Jos vaikka syksyllä päästäis lyhyisiin ratatreeneihin kiinni =)
Meikäläisen omat treenit on alkanut myös, nimittäin haulikkoammunnan =) Kerho järjestää taas treenejä Mäntsälän ampumaradalla Lappalaisen Pekan johdolla keskiviikkoisin. Täytyy sanoa, et treeni tulee todella tarpeeseen =) Sokea kanakin jyvän löytää, niin kävi viime viikolla, 25 kiekosta sain 15 alas =D Oli mahtavaa, kun edes hetkeksi tuli "tajunta" mitä pitää tehdä ja miten. Tavoitteet pitää laittaa kohilleen, jos saisi syksyllä yhden pudotuksen ihan omin käsin ja omalla torakolla.
UimamaisteritAgility- ja flyballtreenit on alkanut myös. Alkuun oli tarkoitus, et olisimme käynyt mölli-kisoissa tänä kevään aikana, mut suunnitelmiin tuli muutos ensimmäisten treenien jälkeen.
Kapu kävi niin kierroksilla kentällä, ettei treenin aikana kestänyt juurikaan häiriötekijöitä. Siispä suunnitelmiin muutos ja nyt harjoitellaan keskittymistä ja työmoraalia kosketuskepin avulla. Tuntuu hölmöltä, kun muut treenaa ratoja, me treenataan kosketuksia... Mut harjoittelu tekee mestarin =), heti ekan treenin jälkeen oli muutosta havaittavissa =D Jos vaikka syksyllä päästäis lyhyisiin ratatreeneihin kiinni =)
Meikäläisen omat treenit on alkanut myös, nimittäin haulikkoammunnan =) Kerho järjestää taas treenejä Mäntsälän ampumaradalla Lappalaisen Pekan johdolla keskiviikkoisin. Täytyy sanoa, et treeni tulee todella tarpeeseen =) Sokea kanakin jyvän löytää, niin kävi viime viikolla, 25 kiekosta sain 15 alas =D Oli mahtavaa, kun edes hetkeksi tuli "tajunta" mitä pitää tehdä ja miten. Tavoitteet pitää laittaa kohilleen, jos saisi syksyllä yhden pudotuksen ihan omin käsin ja omalla torakolla.







4 kommenttia:
Olipas mukava käydä lukemassa teidän kuulumisia :) Terkkuja Oulusta!
Kiitos kiitos! Terveisiä sinne kans ja Heilille rapsutuksia =)
Teikähän ampuu hyvin. Pitäs itsekin käydä taas ampuu, en oo muutamaan viikkoon käynyt.
Tsemppiä harjoitteluun!!! Palataan taas!
Vitsi, että toi Kapu on iso-Kusti tai sitten Kusti isona... Paitsi, että Kusti ei kyllä taida kasvaa muuta kuin leveyttä ;)
Lähetä kommentti